Karlstadissa vietettiin 6.–8. toukokuutaRuotsin Shorinji Kempon 50-vuotisjuhlaa kansainvälisen leirin merkeissä. Juhlaleiriä on jouduttu siirtämään jo kaksi vuotta koronan vuoksi. Leirille osallistui lähes 80 harjoittelijaa mukaan lukien viisi Suomen liiton edustajaa. Oli hienoa yli kahden vuoden tauon jälkeen päästä taas opiskelemaan lajia kansainvälisessä ilmapiirissä. Leiri sisälsi paljon harjoittelua ja juhlaillallisen. Juhlapuheissa todettiinkin, että Suomea ja Ruotsia yhdistää pitkä yhteistyö lajin piirissä mukaan lukien monet yhteiset leiritapahtuma vuosien saatossa.
Harjoitus alkaa tervehdyksellä – gasshoRyhmäesityksen harjoittelua – tandoku embuKagi zuki kylkeenLounas dojollaLeirin päätös
Daikenshi on Shorinji Kempoon kuuluva Hokai-arvo, joka suoritetaan 5.Dan ja 6.Dan välissä. Se kuvaa henkilön filosofista etenemistä lajissa. Kyu ja Dan arvot ovat ns. Bukai arvoja, jotka kuvaavat henkilön teknistä kehitystä ja osaamista.
Suomen Shorinji Kempon 50. juhlavuoden ensimmäisen tapahtuman paikkana oli maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Hämeenlinnan seuran kotisali. Tällä kertaa Hämeessä ei oltu hitaimpia, kun juhlavuoden leirivuoroja varattiin edellisen vuoden puolella. Vaikka sää ei hellinyt leirin osallistujia kevätauringolla, oli dojolla lämminhenkinen ja energinen tunnelma. Alkuvuoden viimeisimpien koronasulkujen jälkeen leirille pääsy oli selvästi odotettu ja toivottu tapahtuma.
Leirin teemana oli liikkuminen ja sen käyttö tekniikoiden soveltamisessa. Samoja yksinkertaisia jalkojen ja vartalon liikkeitä toistettiin alkulämmittelyssä sekä goho– ja juho-tekniikoissa.
Hämeenlinna 26.3.2022
Kaikki osallistujat heittäytyivät jalkojensa vietäväksi ihailtavalla innolla ja joissain tekniikoissa jalat pyyhkäistiin kirjaimellisesti alta. Leirin päätteeksi pohdittiin pariharjoittelutekniikoiden eli hokein ja tekniikoiden käytännön soveltamisen yhtäläisyyksiä ja eroja. Näitä piti toki myös kokeilla käytännössä oppimiskokemuksen tehostamiseksi.
Leirin jälkeen kuulumisia päästiin vaihtamaan vielä perinteeseen kuuluvalla illallisella. Tällä kertaa paikallisseura oli varannut paikaksi ravintola Boran, joka tarjosi välimerellisten annosten lisäksi erinomaisia puulämmitteisessä uunissa valmistettuja pizzoja. Tästä on hyvä jatkaa Suomen Shorinji Kempon 50. juhlavuoden muihin tapahtumiin.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Shorinji Kempo-toiminnan alkamisesta Suomessa. Tulemme julkaisemaan juhlavuoden aikana erilaista materiaalia kuluneiden vuosien toiminnasta ja tapahtumista.
Kevään 2022 peruskurssi ALKAA VIHDOINKIN Jyväskylässä !!!! Peruskurssin aloitus ja kokeilu: KE 2.3. klo 18.30 – tutustumisharjoitus paikkana Hippoksen monitoimitalo judosali 3 – tai sen jälkeen silloin kun sinulle sopii. Eli aloitus myöhemminkin onnistuu – kokeilu on ilmaista.
Vuoden ensimmäinen leiri järjestetään Hämeenlinnassa LA 26.3. klo 11-17 paikkana Kantolan dojo – Puusepänkatu 5, 13110 Hämeenlinna. Teemana on Shorinji Kempon liikkuminen. Harjoitellaan itsepuolustustilanteita erilaisten dynaamisten harjoitteiden avulla. Tarkempia tietoja ja ilmoittautuminen oman seurasi kautta
Lähes kahden vuoden tauon jälkeen pääsimme jälleen nauttimaan yhteisestä leiriharjoittelusta 27.11. lauantain – tällä kertaa Helsingin uusitulla Olympiastadionilla. Leirin jälkeen juhlistettiin Ilkka Virtanen sensein 80v syntymäpäivää juhlaillallisella
ChinkonIrroituksiaHallintaoteRyhmäkuva 2021 Helsinki
Vihdoinkin helpotusta korona-aikaan – leiritoiminta käynnistyy !!! Helsingin Shorinji Kempo järjestää leirin uudistetulla Olympiastadionillalauantaina 27.11.2021 klo 10-17.00. Leirin yhteydessä järjestetään myös opastettu tutustumiskierros stadionin tiloihin. Lisäksi tarkoituksena on juhlistaa Ilkka Virtanen sensein 80-vuotista taivalta pienimuotoisessa iltajuhlassa. Lisätietoja sähköpostitse: hskryteam(at)gmail.com Nähdään Helsingissä